torstai 9. elokuuta 2007

Koulutukseen / ...to have some education

Ilmoittauduin tyttäreni Katrin kanssa Koirakoulu Vision järjestämille kursseille, jotka valmistavat asiasta innostuneita koulutusohjaajiksi. Kurssi on kolmiosainen, ja kestää noin reilun vuoden.
Ensimmäinen vaihe koostuu aihepiiriltään koiran ominaisuuksista,
oppimisteoriasta ja sen soveltamisesta.
Toisessa vaiheessa
opittua teoriatietoa sovelletaan käytäntöön projektikoirien avulla kurssilaisen valitsemassa lajissa (tottelevaisuus, agility, maastolajit) ja käydään läpi luentojen muodossa eri lajien tyypillisiä piirteitä lajin harrastajien ja koulutusteknologian asiantuntijan kanssa.
Kolmas vaihe valmistaa opiskelijat ammattilaisiksi: perehdytään visaisimpiin koiraongelmiin ja ihmisten kouluttamiseen. Kurssikokonaisuuden vapaaehtoiseksi oheisopiskeluksi tullaan järjestämään tietopohjaa laajentavia kursseja koiran hyvinvoinnista tavoitteena valmistaa laajan tietopohjan omaavia koulutusohjaajia, jotka huomioivat koiran hyvinvoinnin kokonaisuudessaan.

Kallis kurssi, mutta vaikuttaa mielenkiintoselta ja toivon, että tulevaisuudessa voimme Katrin kanssa myös hyödyntää saamaamme oppia - niin omiin koiriin kuin muidenkin.

Me and my daughter Katri enrolled in a course preparing people to act as training councellors.
This course consists of three different sections and is arranged by Koirakoulu Visio (Dog School Visio).
The first section deals mostly with the theory of the character of dogs, as well as with different kinds of learning theories and, of course, how to use all this knowledge.
The second section prepare us to deal with dogs in many different ways and finally, during the third part we will learn to resolve the most difficult dog problems and we will also learn how to train other people. If you'll get through with all these three parts, you'll become a professional. Wau!

Quite an expensive course, but it seems to be very interestning, too, and I really hope that in future we can put
all we've learned into good use .

sunnuntai 5. elokuuta 2007

Uusi blogi

Tervetuloa Kennel Jitterpugin uutissivulle. Uutisia varten otin blogin käyttöön, koska on paljon helpompaa ja nopeampaa päivittää blogeja kuin varsinaisia nettisivustoja. Näin saatte kaikki meidän kennelin ja meidän koirien tapahtumat nopeasti ja ajantasaisina luettavaksi.

Welcome to the News Pages of Kennel Jitterpug. I started using blog to publish news, because this is the easiest way to keep them up to date. So you can read about everything that happens in our kennel, right away and not after days or weeks.