Viime torstaina kävimme pikkuisen Mökötöön kanssa silmätarkastuksessa. Olen jo pennun silmien avautumisesta saakka tiennyt, että niissä on jotakin vikaa. Silti oli aika kova paikka kuulla, että Mökö on sokea: sillä on synnynnäinen kaihi, eikä se taida millään tavalla olla korjattavissa.
Kun tuota pientä tyttöä katsoo, on aivan mahdotonta uskoa, ettei se näe. Vauhtia tuo vamma ei ainakaan ole yhtään vähentänyt, napero viilettää täysillä niin sisällä kuin ulkona eikä se pöhkönä törmäile mihinkään. Mopsihepuleita saadaan siinä kuin muutkin koirat, mieli on iloinen, touhukas ja reipas - lapsi leikkii, syö, nukkuu ja puuhailee kaikenäköisiä asioita terveen koiran tavoin.
Olen iloinen siitä, että Mökö jäi kotiin. Tämä on ainakin sille jo valmiiksi tuttu ympäristö ja seuranaan sillä on lauma koiria, jotka opastavat, opettavat ja leikkivät. Päivät ovat riemua täynnä ja niin toivon olevan myös vuosia eteenpäin.
Last thurday we visited a vet to see, what's wrong with little Mökö's eyes. Though I already knew that she can't see well, it was anyhow hard to hear that this beautiful and joyful black girl is totally blind. I'm really happy, that she did not move anywhere, here she already knows all the places and she has many helpful and caring dogfriends to guide her. Her days are filled with action and fun and I hope she will have a long and good life here.
